Hiidenlahden
Omakotiyhdistys
Koti
Ajankohtaista
Historia
Toiminta Yhteystiedot
________________________________________________________
Historiaa
Hiidenlahden omakotiyhdistyksellä on
takanaan jo yli 30 toimintavuotta. 1980 luvun alkupuolella elettiin
yhteiskunnassa lama-aikaa, joka heijastui muun muassa paikalliseen
teollisuuteen. Työvoimaa irtisanottiin ja siten myös omakotitonttien
kysyntä väheni. Myös nousemassa olevan Hiidenlahden omakotialueen
tonttikaupat tyrehtyivät. Hämeenkyrön kunta alkoikin keskustella
Hiidenlahden kaava-alueen toisen vaiheen muuttamisesta
pienteollisuusalueeksi. Tähän alueen asukkaat halusivat vaikuttaa ja
saadakseen sanomansa paremmin kuulluksi he päättivät perustaa
omakotiyhdistyksen.
Yhdistyksen perustava kokous pidettiin 11.10.1981. Ensimmäisinä
tehtävinä uudella yhdistyksellä olivat kaavamuutoksen estäminen sekä
yhdistyksen sääntöjen ja toimintatapojen määrittäminen. Pelättyä
kaavamuutosta ei tehty, Hiidenlahti-nimi virallistettiin ja jäsenmäärä
kasvoi nopeasti. Omakotiyhdistyksen toiminta oli alkanut.
Yhdistyksen alkutaipaleella käytettiin suunnaton määrä talkootunteja
yhteisten alueitten rakentamiseen. Pallokenttä ja kuntorata olivat
ensimmäisiä kohteita. Alueelle raivattiin myös latupohja, jossa
talvisin pidettiin hiihtokilpailuja jopa kunnan- ja piirin
mestaruuksista. Myöhemmin vuosien kuluessa pallokenttää on laajennettu,
rakennettu sadekatos, grillikatos ja varastorakennus sekä kuntoratakin
on peruskorjattu.
Yhdistyksellä on ollut myös tärkeä asema lähialueiden tiestön
turvallisuuden parantamisessa. Kyröskoski - Vilpee kevyenliikenteen
väylä valmistui 1987 ja Kyröskosken sillan kevyenliikenteen väylä
levennettiin 2008. Kumpaankin hankkeeseen on yhdistys aktiivisesti
vaikuttanut.
Vuosien saatossa yhdistys on löytänyt normaalin toimintatapansa.
Vuosittain on pidetty talvinen ulkoilupäivä, keväiset siivoustalkoot,
kesäretki ja pikkujoulut.